Myös koirat ovat saaneet oman osansa neidin kehityksestä ja joutuvat kuuntelemaan vaativaa käskytystä, joka useinmiten ei kuitenkaan aiheuta kuin korvien kohottelua. Nykyisin koirilla onkin portilla erotettuna "oma huone" jotta saavat edes hetkittäin olla rauhassa. Ovat muuten järjestelystä varsin mielissään tosin nyt alkaa olla niin lämmintä, että saavat muuttaa ulko-otuksiksi heti kun tarha valmistuu.

Välillä tuntuu että, isovanhemmilta on tippunut järki kaikista niiden touhuista. Katkis sai synttärilahjaksi polkupyörän ja vielä helkkarin hienon sellaisen, vaikka ei yllä edes polkimille :D. Jouluna se sai pilkkirepun, sellaisen lastenmallia olevan, jotta voi mennä ukin kansssa kalaan vaikka järvessä ei ollut jäitäkään. Olivat muuten ostaneet sen jo edelliseksi jouluksi, mutta jättäneet silloin antamatta, kun aattelivat meijän pitävän heitä ihan kahjoina, mikä pitää kyllä paikkansa. Talvella mummi toi sille minikokoisen sohvan omaan huoneeseen ja Kuopiossa on leikkejä odottamassa mm. lastenvaunut ja minikeittiö. Pikkasen on tyttö hemmoteltu, saa nähdä jatkuuko sama peli Nonan kanssa :).

No parempi puoliso en ainakaan ole ollut, pikemminkin kammottava pirttihirmu, mutta puolustuksekseni sanon, että tulkaa itse kokeilemaan minun elämää, ei aina niin kauheasti jakasa eikä kiinnosta parisuhteeseen panostaa. Viime aikoina on tuo pinna ollut kovin lyhyt, ei varsinaisesti siksi että sitä joku kiristäisi lähinnä siksi että fyysiset ja henkiset voimavarat on loppu, ei enää vain jaksa. Jos toinen puolisko on töissä aina, tai ainakin menossa töihin tai tulossa töistä ei yksin oikein jaksa painaa täysiä. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen ettei hänellä alkaisi toinen työpäviä, kun kotioven avaa tai sulkee vaan kotona olisi aikaa levolle.

Kaksi koiraa, lapset ja kaikki muut eläimet ovat vaan sellainen sotku, ettei siitä useimmin selviä täysin yksin. Tiedän toisinaan tiuskivani ja raivoavani turhasta, mutta en vain jaksa kovinkaan pitkään sellaista teen kohta, jos teen touhua, itse kun haluan että asiat tehdään silloin valmiiksi, kun on ollut puhe. Ja kun niitä ei tehdä ne jäävät minulle tehtäviksi. Mikä lisää entisestään työn määrää. Kovinkaan pahoillani en osaa enää siitä olla etten tee ruokaa tai siitä kun talo on käännetty ympäri ja leluja on kaikkialla.

En tiedä kuvitteleeko mieheni, että minulla on helppoa ja vietän ainaista lomaa kotona. Hän kun ei ole ollut kuin  kerran vajaan vuorokauden katkiksen kanssa kaksin kotona. Eikä hän silloin joutunut huolehtimaan näistä normaaleista siivous, pyykkäys, ruokailu kuvioista sen kummemin. Jotenkin vaan on alkanut ärsyttää tunne siitä että olen saanut kolmanen lapsen joka mielummin istuu koneella tekemättä mitään ja antaa katkiksen katsoa telkkarista loputtomasti piirrettyjä.

Minä olen oikeasti yrittänyt, olen kehunut, koittanut olla hellä, puhua kauniisti, kertonut tunteistani, koittanut keskustella vakavasti, ollut kiinnostunut hänen työkuvioista, kavereista, autosta, kanoista... nyt en vaan enää jaksa, pikkuhiljaa alan uskoa ettei hän enää välitä. Tuntuu kuin olisin vain välttämättömyys joka pitää hänen taloutensa pyärimässä ja huolentii hänen lapsistaan. Ehkä minä yritän taas kovemmin, ehkä joskus minulle kerrotaan, että olen tärkeä, rakastettu ja kaivattu, jos ei, elämä jatkuu silti... ja varmastikkin samalla tavalla,kunnes kuolema meidät erottaa.

Koirien kanssa toimii kaikki sama mikä lapsillekkin, eli lahjonta, uhkailu, pelottelu... no, en oikeasti harrasta tuota lasten suhteen, ehkä lahjontaa. Eilen päädyttiin lahjomaan koiraa, ensin rapsutuksilla jotta sain katsottua miten pahasti oli käynyt ja pahasti oli, kynsi miltein juuresta poikki. Edellisistä kerrasta viisastuneena, joo, näin on käynyt ennenkin, varauduin massiivisiin suojatoimiin.

Tällä kertaa laitettiin koiralle turpapanta ja kireälle, sitten sukkahousujen housuosa pään yli, jotta silmät peittyy, kun ei näe ei voi riehua vaan seisoo paikoillan rauhassa... toimii myös hevosilla. Lahkeet kiedottiin kuonon ympäri ja leuan alle kiinni. sitten tiukka ote päästä ja isäntä irrotti kynen, oli enää vähän reunasta kiinni. Otus oli vihainen ku mikä kun sen pipiin kajottiin, mutta lisävahinkoja ei tullu, kiitos suojauksen. Hetki rauhottumista ja kinkkua kehiin, suojavarustus pois otukselta ja kinkkujen kans ulos. Kinkun nähtyään ei enää edes muistanut et johonkin oli sattunut. Ulos heitettiin koska kylmä tyrehdyttää vuodon ja lumi on tiettävästi kylmää.

Jep, ja tiedän jo nyt, et tämän lukiessaan joku eläinkouhkaaja tuomitsee tuon rääkkäykseksi, mitä se ei kyllä ollut. Ja tiedän kyllä että otuksen olisi voinut viedä 30km:n päähän lekuriin missä sille olisi laitettu koppa päähän ja tehty sama. Ainut erotus taitaa tulla siinä et eläinlekuri olisi laittanut haavaan hiiltä, tms. millä vuoto olisi loppunut heti. Tuo hiili olisikin maksanut sitten n.100€

Jos tuo kuulostaa rajulta ajattele asia niin, että siulta on lohjennut kynsi pahasti. Meetkö sie lekuriin sen takii vai irrotatko ite? Irrotat tod.näk. ite.

Nyt pitää alkaa vakavissan miettiä koko kynsien poistatatusta... on menny vuoden sisään liian monta kertaa nuo.. tuo on yksinkertasesti niin urpo, et ei tajuu jos jalka jää johonkin kiinni. Tuon urpouden perustan siihen, että oon nähny sen juoksevan päi puuta useemmin ku kerran, kun vauhtia on ollu enemmän kuin aivotoiminnalle ois ollu hyväks.

Ford Mondeo farmari, -02. Tähän autoon mahtuu koirat, lastenvaunut, ruokakassit, melkein mitä vaan. On varmaan yksi markkinoiden suurimmista farmareista. Löytyy cd-soitin vakiona, penkinlämmittimet sähköikkunat, sähköinen kuljettajan penkin säätö abs-jarrut, ohjaustehostin,yms... elämää helpottavia juttuja. Tämän autoon tehdään huollot huoltokirjan mukaan makso mitä makso. Huolehditaan öljynvaihdoista. Tässä autossa on alla varmaan markkinoiden parhaa (ja kalleimmat) renkaat ja ne vaihdetaan säännöllisti. Tämä vehje pestään melkein joka viikko ja vahataan säännölliseti. Katkiksen 300€ turvaistuin on asennettu tähän autoon. 

Sitten on tämä rumilus Honda Accord -89. Tavaratilaan ei mene lastenvaunut, ellei irrota niistä renkaita. Koiria tähän autoon ei voi laittaa. Sähköikkunat on tässäkin, tosin toimita ei aina ole niin taattua. ohjaustehostimesta ei ole kuultukkaan saatio mistään abseista. Radio kuuluu toisinaan ihan kivasti. Tähän autoon tehtiin 300€ remontti jotta se saatiin katsastuksesta läpi. Vakiovarusteisiin kuuluu hinausköysi, jäänestoaine, ruuvimeisseli, käynnistyskaapelit, heijastinliivit, taskulamppu... Tässä autossa on mm. turvavöissä hometta, pieni kosteus ongelma. Renkaat on hyvät, kai, en ole tarkastellut lähemmin. Öljynvaihdosta ei tietoakaan. Auto on viimeksi pesty ennen meille tuloa, ei varmaan tarvitse mainita vahauksesta mitään. Viime kesänä oven tiivisteiden välistä kasvoi koivun taimia. Katkiksella on tässä autossa joku markettien halpis istuin joka on saatu käytettynä.

Kuten arvata saattaa Honda on se pommi jolla minä ajan. Tällä luottovehkeellä kuskaan lapseni hoitoon ja käyn vuorotöissä, mainitaan erikseen tuo vuorotöissä sillä viime talvena jäin keskellä yötä taipaleelle, kun luotettava ratsuni päätti sanoa sopimuksensa irti. Pimeässä on kiva selvittää mikä mahtaa olla vikana. Voisi kuvitella ettei yksikään itseään kunniottava mies antaisi kaikkein rakkainpien liikkua autolla jolla ei itse suostu menemään töihin, mutta, mutta... näinhän ei aina ole. 

Tästä avaurumista saa sitten syyttää tämän päiväistä pakottavaa tarvetta käydä ruokakaupassa. Mies on töissä joten oli pakko ajella hondalla. Tätä ennen ajoikin sillä syys- tai lokakuussa... teen parhaani välttääkseni tuon auton käyttöä.

Tänään oli posti tuonut kutsun röntgeniin rinnan uultraäänitutkimusta varten ja kirurgianpolille mahdollista jatkoa ajattelemaan... tähän asti koittanut olla miettimättä asiaa suuremmin. Tiedän kyllä, rintasyövän todennäköisyyden olevan minun ikäisellä olematon, mutta niin paljon kaikkea muutakin on tullut vastaan, että hieman pelottaa. No kahdenviikon päästä tämä jännääminen on ohi.. tai sitten ei. . 

En ole kovinkaan sosiaalinen luonteeltani joten lähimpään naapuriin saa mun puolesta olla matkaa vaikka puol kilometriä, ei haittaa. Mulle riittää tieto, et jos jotain sattuu siellä on joku. Asun muutenkin mielummin paikassa josta en maksa itseäni kipeäksi ja jossa saan kesällä ottaa alasti aurinkoa ilman, että naapurit tai ohikulkijat siitä häiriytyy, tosin näin tein Kuopiossakin vaikka olin keskellä kaupunkia. En myöskään halua kasvattaa lapsia ympäristössä joka on täynnä riskejä, ja joo niin on tämäkin paikka, mutta ei tarvitse pelätä kehä 3:sta tai naapureita. Eräskin seinä naapuri espoossa uhkaili tappaa toisen otuksistamme, kun se ulkoili pihallamme.

Pienen mietinnän jälkeen pimeydessä seuraa kysykys, eikö sua pelota? Rehellisesti, etkö sä pelkää tääl pimeydessä? Pelkää mitä? Murhaajia, karhuja, susia, kummituksia? No en. Susia hieman, kun olen otusten kanssa ulkona ja jäävät tuijottamaan metsään tai alkavat pomppia kuin heikkopäiset. Jos joku meille haluaa murtautua se sen tekee, ekä siinä pelot auta. Joskus tuntuu tietysti yksinäiseltä olla täällä, kun perhe ja ystävät on kaukana, mutta aina voi lähteä kyläilemään.

Enemmän olen täällä huolissani sähköstä, sillä ilman sitä ei mökki lämpiä (eikä kanala), eikä tule vettä. Elämästä tulee asteen vaikeampaa pitkän sähkökatkon aikana, joutuu lämmittämään kokonaan puilla ja hakemaan vedet kaivosta, muuten kaikki sujuukin niin kuin ennen.

Synnytyksesstä se verran, että oli kohtuu nopea ja onneksi lähdin ajoissa synnärille. Puolituntia myöhemmin ja olisi ollut todella tuskainen matka taitettavana lanssilla jota olisi joutunut odottamaan toiset puolituntia. Sattui nimittäin niin, että sain kylän ainoan taksin varattua juuri ennen kun tolpalle kotiutui bussilastillinen laivareissulla olleita, hyvä tuuri siis :) Puolenyön maissa olin synnärin pihassa ja tyttö oli sylissä 4.55. Tytöllä oli syntyessään napanuora kaulanympärillä, mikä on tietysti aina hiema huolestuttavaa, mutta ei ilmeisesti aiheuttanut mitään vaurioita.

Sairaalassa makoulu alkoi kyllästyttää jo kahden päivän jälkeen joten pakkasimme laukkumme ja palasimme kotiin. Tyytyväinen olen tähän päätökseen, vaikka ekat päivät kotona menikin sumussa ja kiukutelessa, oli pieniä vaikeuksia sopeutua arkeen, kun oli tullut níin paljon muutoksia (myös RimmiRämmiRommi-koira muutti kotiin 2pv aikaisemmin). Nyt päivät sujuu jo jotenkuten ja Monakin alkaa virkistyä. Katkis on ollut tavallista kiukkusempi, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää, onneksi hän tykkää pikkusiskosta ihan sikana :D

Saas nähä kun kuningas Rapu palaa töihin ensiviikon lopulla miten meille akoille oikein käy... voi olla hieman hakemista rutiineissa.