Katkis täytti kaksi. Vähänkö menee aika nopeasti :( Ihan äsken se oli vielä niin pieni ja nyt niin iso. Puhetta tulee taukoamatta ja kokoajan on vauhti päällä, hyvä että malttaa unien ajaksi hiljentää. Kehitys etenee niin kauheaa vauhtia ettei meinaa perässä pysyä. Uusia sanoja tulee jokapäivä ja lausesta alkaa tulla pidempiä nyt jo kolme-neljä sanaa. Myös perusteluja on saanut antaa jo moneen otteeseen, niin vaativasti tulee "MIKSI", kun jotain käskee tehdä.

Myös koirat ovat saaneet oman osansa neidin kehityksestä ja joutuvat kuuntelemaan vaativaa käskytystä, joka useinmiten ei kuitenkaan aiheuta kuin korvien kohottelua. Nykyisin koirilla onkin portilla erotettuna "oma huone" jotta saavat edes hetkittäin olla rauhassa. Ovat muuten järjestelystä varsin mielissään tosin nyt alkaa olla niin lämmintä, että saavat muuttaa ulko-otuksiksi heti kun tarha valmistuu.

Välillä tuntuu että, isovanhemmilta on tippunut järki kaikista niiden touhuista. Katkis sai synttärilahjaksi polkupyörän ja vielä helkkarin hienon sellaisen, vaikka ei yllä edes polkimille :D. Jouluna se sai pilkkirepun, sellaisen lastenmallia olevan, jotta voi mennä ukin kansssa kalaan vaikka järvessä ei ollut jäitäkään. Olivat muuten ostaneet sen jo edelliseksi jouluksi, mutta jättäneet silloin antamatta, kun aattelivat meijän pitävän heitä ihan kahjoina, mikä pitää kyllä paikkansa. Talvella mummi toi sille minikokoisen sohvan omaan huoneeseen ja Kuopiossa on leikkejä odottamassa mm. lastenvaunut ja minikeittiö. Pikkasen on tyttö hemmoteltu, saa nähdä jatkuuko sama peli Nonan kanssa :).