se tuntuu sormenpäissä,  ei aina, vain silloin kun painaa oikeasta kohdasta. Käden voi liuttaa siitä yli huomaamatta, tuntematta mitään erityistä. Sen löyää hieromalla, pyörittämällä sormenpäillä ihan reuna myöten. Niin monet ovat sitä jo tunnusteleet, etsineet, löytäneet, todenneet sen olemassa olon. Kirjottaneen havaintonsa ylös. Sanoneet ettei se olisi mitään vakavaa. Päättäneet kutenkin varmuuden vuoksi tutkia lisää. Minä kannan sitä mukanani, kehossani, mielessäni. Minulle se on vakavaa, minun mieltäni se kalvaa. Odotus tekee ajasta hitaampaa, sormet hakeutuvat sen päälle uudestaan, uudestaan pyörittelevät, painavat, tunnustelevat. Siinä se on pyöreä ja kova melkein kauniin tuntuinen, ei kai noin pieni voi olla vaarallinen?